Kirjailija Mats Löfströmillä on yli 40 vuoden kokemus IT-alalta, Hän kertoo avoimen lähdekoodin hyödyistä, vahvojen IT-järjestelmien tärkeydestä ja siitä, kuinka ruotsalaiset sähköiset terveyspalvelut tähtäävät maailman huipulle.

Mats Löfströmin IT-tausta ulottuu 1970-luvulle saakka, ja hänen ansioluettelonsa on luultavasti yksi alan vaikuttavimmista. Hän on työskennellyt uransa alkuvaiheessa ”sen ajan Googlessa”, siis hakukoneiden parissa. Myöhemmin hän oli mukana Ruotsin parlamentin toimistoautomaatiossa, joksi sitä kutsuttiin 80-luvulla, ja hänen uransa huipentui kaivosyhtiö Bolidenin onnistuneeseen digitalisointiin. Hän siis tietää yhtä ja toista digitaalisista muutosprojekteista. Matsin mukaan yksi ongelma on, että päätökset uusista IT-järjestelmistä ja -alustoista tehdään usein vääristä syistä:

- Asiat on tehtävä oikeassa järjestyksessä. Jos edessä on kattava digitalisaatioprosessi, on aina lähdettävä liiketoiminnan vaatimuksista. Sen lisäksi että tiimilläsi on erikoisosaamista käytettävästä teknologiasta, on varmistettava että sillä on oltava liiketoimintaosaamista. Monet yritykset ja organisaatiot ottavat uusia järjestelmiä käyttöön aivan vääristä syistä, kuten taloudellisista syistä tai sisäisen politikoinnin seurauksena. Tämä ei koskaan ole hyvä strategia – liiketoiminnan tarpeiden pitää ohjata päätöksentekoa.

Ruotsin terveydenhoitojärjestelmässä on meneillään suuri muutos. Puhutaan paljon kansallisesta sähköisistä terveyspalveluista ja kuinka Ruotsista tulee maailman paras maa digitaalisessa terveydenhuollossa. Jotta voidaan kehittää sellainen tietojärjestelmä, jonka avulla Ruotsi saavuttaa tämän tavoitteen, täytyy ottaa huomioon ainakin kolme tärkeää tekijää, jotka Ruotsin läänien pitää toteuttaa:

- Jos luodaan uusi tietojärjestelmä, potilaiden pitää olla keskiössä. Potilastietojen täytyy olla lähtökohtana. Pitää myös noudattaa yksityisyys- ja potilasturvallisuusvaatimuksia. Jos nykyiset lait eivät salli sinun toteuttaa sitä mitä halutaan, pitää meidän mielestämme pohtia noiden lakien muuttamista. Potilaan ei pidä joutua pelkäämään henkilökohtaisten tietojensa vuotamista. Lopuksi, järjestelmän on oltava ehdottoman vankka ja skaalautuva. Se ei saa missään tapauksessa kaatua. 

Avoimen lähdekoodin edut

Kun puhutaan skaalautuvuudesta, avoin lähdekoodi voisi Matsin mielestä tuoda hyötyjä konttialustojen käyttöönotossa:

- Avoin lähdekoodi on yleisesti tunnustettu teknologia, jonka etuna on se, että suuri joukko ihmisiä ylläpitää sitä. Tärkeintä terveydenhuoltojärjestelmässä on, että se on vankka  ja helppo ylläpitää. Avoin lähdekoodi on tässä mielessä erittäin hyvä valinta.

Mitä pitää ottaa huomioon valittaessa toimittajaa, joka auttaa konttialustoilla läänejä kohtaamaan edessä olevan muutoksen?  

- Tarvitaan tiimi, joka hallitsee sekä liiketoiminnan että teknologian. Terveydenhoitojärjestelmä on äärimmäisen diversifioitunut, niin datan kuin prosessienkin osalta. Tarvitaan järjestelmä, joka on aina päällä - ehkä avoimen lähdekoodin ratkaisu joustavuutensa vuoksi, mutta tätä on vaikea sanoa tässä vaiheessa. Pitää muistaa että kaikkien palasten saamisessa paikoilleen on valtava työ. 


UI_Icon-Red_Hat-Close-A-Black-RGB

按频道浏览

automation icon

自动化

有关技术、团队和环境 IT 自动化的最新信息

AI icon

人工智能

平台更新使客户可以在任何地方运行人工智能工作负载

open hybrid cloud icon

开放混合云

了解我们如何利用混合云构建更灵活的未来

security icon

安全防护

有关我们如何跨环境和技术减少风险的最新信息

edge icon

边缘计算

简化边缘运维的平台更新

Infrastructure icon

基础架构

全球领先企业 Linux 平台的最新动态

application development icon

应用领域

我们针对最严峻的应用挑战的解决方案

Virtualization icon

虚拟化

适用于您的本地或跨云工作负载的企业虚拟化的未来