피드 구독

Monille yrityksille automaatio edustaa tulevaisuutta – sitä, miltä ihanteellisen IT-infrastruktuurin tulisi näyttää ja tuntua. Red Hatin Harvard Business Review-julkaisun kanssa teettämässä tutkimuksessa 80 % IT-johtajista piti koko yrityksen laajuista yhdenmukaista lähestymistapaa automaatioon olennaisena menestyksen kannalta. Tämä osoittaa, että markkinoilla on aitoa kysyntää ratkaisuille, jotka vastaavat automaatiotarpeisiin kokonaisvaltaisesti.

Olemassa olevan infrastruktuurin automatisointi ja integroiminen uusiin prosesseihin voi kuitenkin olla haastavaa. On hyvä pitää mielessä lisäarvo, joka kokonaisuutena saavutetaan, kun toimittajat ja kumppanit toimivat yhdessä parhaan tuloksen saavuttamiseksi. Automaatio tuo organisaatioiden käyttöön työkaluja ja resursseja, joilla ne voivat kehittää monipuolisesti niin olemassa olevien työnkulkujen optimointiin kuin tiedonkeruun ja analytiikan tehostamiseen.

Leading with Automation -ohjelmassaan Red Hat tukee kumppaneita, jotka haluavat viedä asiakkaansa tulevaisuuteen Red Hat Ansible Automation -alustan avulla.

Skaalautuvaa automaatiota

Yhtenäisen automaatioalustan toteuttaminen voi kuulostaa mahdottomalta, sillä jokaisella organisaatiolla on omat tarpeensa ja jatkuvuuden pelätään helposti häiriintyvän. Yhdenmukaistamisessa on kuitenkin etua, etenkin kun alustaa tukevat toimittajat pystyvät tukemaan myös laajentumista ja innovaatioita. Red Hat Ansible Automation Platform tarjoaa automaattiset prosessit yritysten kaikkien IT-osastojen käyttöön infrastruktuurista aina DevOps-toimintamalleihin.

Red Hat ja IDC tekivät vuonna 2021 tutkimuksen, jonka aiheena oli Red Hat Ansible Automation Platformin tuoma liiketoiminnallinen lisäarvo. Tutkimukseen osallistuneissa yrityksissä investoinnille ennustettu keskimääräinen tuottoprosentti (ROI) viiden vuoden aikana oli 667 %. Alustainvestointi oli maksanut itsensä takaisin noin 10 kuukauden kohdalla. Raportin mukaan tutkimukseen osallistuneiden yritysten IT-infrastruktuurin hallinnan tuottavuus parani 33 %, ja uusien sovellusten tuotto kasvoi 39 %.

Näiden tulosten ja lukujen pohjalta Red Hat esittelee Ansible Automation Platform -alustan käyttötapauksia hiljattain julkaistussa Leading with Automation -ohjelmassa. Ohjelmaan osallistuvat Red Hatin kumppanit EMEA-alueella hyötyvät monin tavoin sitoutumisesta Red Hat Ansible Automation Platformiin. Leading with Automation auttaa, tukee ja palkitsee kumppaneita, jotka voivat näin parantaa katteitaan, hallita yritystason riskejä ja päällekkäisyyksiä, nopeuttaa palvelujen tarjoamista sekä parantaa asiakastyytyväisyyttä.

Autamme kumppaneita menestymään

ansible-image

Monet yritykset pyrkivät skaalaamaan automaatioratkaisuja, ja tässä Red Hat auttaa kumppaneitaan. Nimenomaan kumppanuuksien ansiosta voimme kasvaa ja auttaa muita kasvamaan ja rakentamaan kattavia, kokonaisvaltaisia avoimen lähdekoodin ratkaisuja.

Leading with Automation -ohjelmaan osallistuvat Red Hatin kumppanit ovat muodostamassa uuden monia toimialoja kattavan yhteisön, jonka yhteisiä nimittäjiä ovat palvelun laatu ja omistautuminen asiakkaille. Ohjelman vaatimukset täyttävät kumppanit saavat seuraavat edut:

  • Automation Platform Specialist -nimike ja virallinen Red Hat -tunnus
  • Red Hat Ansible Automation Platform -alustan mahdollisuudet hyödyntävän uuden yrityksen kannattavuuden paraneminen (Red Hat Opportunity Reward Program -ohjelman etujen lisäksi) 
  • Pääsy valikoituun sisältöön ja työkaluihin osaamisen kehittämiseen
  • Vuoden aikana järjestettävät Ansible-aktiviteetit ja -tapahtumat

Yhteistyön ja yhteisön voima

Avoimelle lähdekoodille ovat ominaisia yhteistyö ja lukuisat sovellukset. Alustat, kuten Red Hat Ansible Automation Platform, ovat lähtökohtaisesti skaalautuvia, ja kumppanit omaksuvat ne mielellään.

Swisscom automatisoi suuren osan IT-infrastruktuuristaan Red Hat Ansible Automation Platformin avulla. Sveitsiläinen tietoliikenne- ja IT-palvelujen tarjoaja totesi, että IT-automaation kysyntä markkinoilla kasvaa, ja yritys päätti investoida Ansible Automation Platform -alustan käyttöönottoon j omia asiakkaitaan varten. ”Konsultointipalvelujen ohella tarjottava Red Hat Ansible Automation Platform on uuden sukupolven palveluvalikoiman perusta. Liittyminen Leading with Automation -ohjelmaan oli puuttuva osa palapelissä, joka liittyi asiakkaidemme digitalisaation”, sanoo Swisscomin Product Manager Georg Schlüter. 

Red Hatin kumppanin Miraclen Account Executive Morten Fredsø kertoo, miksi alusta on hänen mielestään keskeinen tekijä liiketoiminnassa: ”Red Hat Ansible Automation Platformin lisäarvo on selvä, sillä se tarjoaa työkalut sekä sisällön tuottamiseen että käytön, liiketoiminnan ja analytiikan hallintaan. Pitkän aikavälin strategiaamme kuuluvat laajentuminen markkinoilla ja huolehtiminen olemassa olevista asiakkaista. Ansible on keskeinen osa kasvua automaatiosegmentissä.”

Red Hat Ansible Automation Platform osoittaa myös yhteisön voiman. Omaksumalla avoimen lähestymistavan teknologiaan, prosesseihin ja kulttuuriin Red Hatin kumppanit voivat nostaa myyntinsä ja teknisen osaamisensa uudelle tasolle.

Niin ikään Red Hatin kumppaneihin kuuluva SVA auttaa asiakkaitaan organisoimaan ja optimoimaan työnkulkunsa Red Hat Ansible Automation Platformin avulla. ”Automaatio on lähtökohta IT-ympäristön nopealle yhdenmukaistamiselle”, sanoo Thomas Bludau, Head of Competence Center Infrastructure as Code. ”Kun esittelemme Ansiblen asiakkaillemme, kehitämme yhdessä heidän kanssaan kokonaiskonseptin, joka perustuu onnistuneisiin asiakasprojekteihimme. Tuemme myös uuden tai olemassa olevan ympäristön arkkitehtuuritasoa vaiheittaisella konseptilla ja kehitämme käyttöä varten ratkaisun DevOps-pohjalta.”

Lue lisää Leading with Automation -ohjelmasta täältä ja aloita automaation etujen tarjoaminen asiakkaillesi Red Hatin avulla. 

 


UI_Icon-Red_Hat-Close-A-Black-RGB

채널별 검색

automation icon

오토메이션

기술, 팀, 인프라를 위한 IT 자동화 최신 동향

AI icon

인공지능

고객이 어디서나 AI 워크로드를 실행할 수 있도록 지원하는 플랫폼 업데이트

open hybrid cloud icon

오픈 하이브리드 클라우드

하이브리드 클라우드로 더욱 유연한 미래를 구축하는 방법을 알아보세요

security icon

보안

환경과 기술 전반에 걸쳐 리스크를 감소하는 방법에 대한 최신 정보

edge icon

엣지 컴퓨팅

엣지에서의 운영을 단순화하는 플랫폼 업데이트

Infrastructure icon

인프라

세계적으로 인정받은 기업용 Linux 플랫폼에 대한 최신 정보

application development icon

애플리케이션

복잡한 애플리케이션에 대한 솔루션 더 보기

Original series icon

오리지널 쇼

엔터프라이즈 기술 분야의 제작자와 리더가 전하는 흥미로운 스토리