Oltuaan 16 vuotta projektipäällikkönä maailman suurimmissa IT-yrityksissä, Corbishley vaihtoi toimialaa ja siirtyi pankkimaailmaan. Pankkiura alkoi Nordeassa, jossa hän vastasi standardoiduista alustoista. Helmikuusta 2019 lähtien hän on työskennellyt product ownerina ja tiiminvetäjänä Swedbankissa.

John Corbishley

Corbishleylle vain muutos on pysyvää. Hän on ollut kiinnostunut tietokoneista, teknologiasta ja IT:stä kouluvuosistaan lähtien ja ollut aina viehättynyt muutoksen vauhdista. Swedbankin siirtyessä avoimen lähdekoodin käyttöön, Corbishley antaa arvoa yhteistyölle Red Hatin kanssa.

”Kun pankkimaailmaan tutustuu lähemmin, huomaa, että avoimelle lähdekoodille asetetaan suuria vaatimuksia”, Corbishley kertoo. “Muiden suurten pankkien tavoin, Swedbankin toiminta kehittyy koko ajan, ja sopeudumme jatkuvasti asiakkaiden ja alan sääntelyn vaatimuksiin. Meillä on laaja avoimeen lähdekoodiin pohjautuvien tuotteiden portfolio, jota kasvatamme koko ajan. Swedbankin kumppanuus Red Hatin kanssa takaa meille tuen käytössämme oleville tuotteilleen. Yhteistyömme varmistaa myös, että käytämme tuotteita oikein. Niiden vakaus ja turvallisuus on meille elintärkeää.”

Corbishley aloitti työskentelyn avoimen lähdekoodin parissa Nordeassa, ja hänellä on kokemusta Red Hat OpenShiftin ja Red Hat Enterprise Linuxin käytöstä. Hän sanoo, että Swedbankilla ja muilla suurilla pankeilla on yhteinen haaste, jota on syytä pohtia huolellisesti:

“Kun pankit jatkavat digitaalista kasvua, niiden suurin haaste on turvallisuus, turvallisuus ja turvallisuus”, sanoo Corbishley. “Pankkitietojen kalastelu ja tietoturvahyökkäykset yleistyvät. Kaikkia uusia innovaatiota, ideoita ja yhteistyötapoja on siksi kehitettävä turvallisuusnäkökulma edellä. On myös jatkuva haaste pysyä kartalla kaikista uusista uhkista, joita nousee esiin ajoittain. Riippumatta siitä, työskenteleekö avoimen lähdekoodin kanssa vai ei, yritykset ovat vastuussa asiakkaidensa suojelemisesta. Tämä ei koska ainoastaan pankkeja, vaan kaikki yrityksiä, jotka toimivat digitalisaation parissa eri tavoin.”

Yhteistyö Red Hatin kanssa

Swedbankin aloitettua OpenShiftin käytön Red Hat on ollut osa pankin digitaalista matkaa. John Corbishleyn mukaan yritykset tekevät hyvin läheistä yhteistyötä ja tuntuu todella siltä, että kaikki työskentelevät samassa tiimissä ja kohti yhteisiä tavoitteita.

Jäikö sinulta väliin Red Hat Forum Virtual Experience Nordic & Baltic Track? Voit edelleen rekisteröityä ja katsoa tallenteen 3.11.2020 järjestetystä tapahtumasta. Valitse sinua kiinnostavat esitykset tilaisuudessa puhuneiden maailman johtavien avoimen koodin asiantuntijoiden ja Red Hatin asiakkaiden esityksistä.


UI_Icon-Red_Hat-Close-A-Black-RGB

Ricerca per canale

automation icon

Automazione

Novità sull'automazione IT di tecnologie, team e ambienti

AI icon

Intelligenza artificiale

Aggiornamenti sulle piattaforme che consentono alle aziende di eseguire carichi di lavoro IA ovunque

open hybrid cloud icon

Hybrid cloud open source

Scopri come affrontare il futuro in modo più agile grazie al cloud ibrido

security icon

Sicurezza

Le ultime novità sulle nostre soluzioni per ridurre i rischi nelle tecnologie e negli ambienti

edge icon

Edge computing

Aggiornamenti sulle piattaforme che semplificano l'operatività edge

Infrastructure icon

Infrastruttura

Le ultime novità sulla piattaforma Linux aziendale leader a livello mondiale

application development icon

Applicazioni

Approfondimenti sulle nostre soluzioni alle sfide applicative più difficili

Virtualization icon

Virtualizzazione

Il futuro della virtualizzazione negli ambienti aziendali per i carichi di lavoro on premise o nel cloud