Monille yrityksille automaatio edustaa tulevaisuutta – sitä, miltä ihanteellisen IT-infrastruktuurin tulisi näyttää ja tuntua. Red Hatin Harvard Business Review-julkaisun kanssa teettämässä tutkimuksessa 80 % IT-johtajista piti koko yrityksen laajuista yhdenmukaista lähestymistapaa automaatioon olennaisena menestyksen kannalta. Tämä osoittaa, että markkinoilla on aitoa kysyntää ratkaisuille, jotka vastaavat automaatiotarpeisiin kokonaisvaltaisesti.
Olemassa olevan infrastruktuurin automatisointi ja integroiminen uusiin prosesseihin voi kuitenkin olla haastavaa. On hyvä pitää mielessä lisäarvo, joka kokonaisuutena saavutetaan, kun toimittajat ja kumppanit toimivat yhdessä parhaan tuloksen saavuttamiseksi. Automaatio tuo organisaatioiden käyttöön työkaluja ja resursseja, joilla ne voivat kehittää monipuolisesti niin olemassa olevien työnkulkujen optimointiin kuin tiedonkeruun ja analytiikan tehostamiseen.
Leading with Automation -ohjelmassaan Red Hat tukee kumppaneita, jotka haluavat viedä asiakkaansa tulevaisuuteen Red Hat Ansible Automation -alustan avulla.
Skaalautuvaa automaatiota
Yhtenäisen automaatioalustan toteuttaminen voi kuulostaa mahdottomalta, sillä jokaisella organisaatiolla on omat tarpeensa ja jatkuvuuden pelätään helposti häiriintyvän. Yhdenmukaistamisessa on kuitenkin etua, etenkin kun alustaa tukevat toimittajat pystyvät tukemaan myös laajentumista ja innovaatioita. Red Hat Ansible Automation Platform tarjoaa automaattiset prosessit yritysten kaikkien IT-osastojen käyttöön infrastruktuurista aina DevOps-toimintamalleihin.
Red Hat ja IDC tekivät vuonna 2021 tutkimuksen, jonka aiheena oli Red Hat Ansible Automation Platformin tuoma liiketoiminnallinen lisäarvo. Tutkimukseen osallistuneissa yrityksissä investoinnille ennustettu keskimääräinen tuottoprosentti (ROI) viiden vuoden aikana oli 667 %. Alustainvestointi oli maksanut itsensä takaisin noin 10 kuukauden kohdalla. Raportin mukaan tutkimukseen osallistuneiden yritysten IT-infrastruktuurin hallinnan tuottavuus parani 33 %, ja uusien sovellusten tuotto kasvoi 39 %.
Näiden tulosten ja lukujen pohjalta Red Hat esittelee Ansible Automation Platform -alustan käyttötapauksia hiljattain julkaistussa Leading with Automation -ohjelmassa. Ohjelmaan osallistuvat Red Hatin kumppanit EMEA-alueella hyötyvät monin tavoin sitoutumisesta Red Hat Ansible Automation Platformiin. Leading with Automation auttaa, tukee ja palkitsee kumppaneita, jotka voivat näin parantaa katteitaan, hallita yritystason riskejä ja päällekkäisyyksiä, nopeuttaa palvelujen tarjoamista sekä parantaa asiakastyytyväisyyttä.
Autamme kumppaneita menestymään

Monet yritykset pyrkivät skaalaamaan automaatioratkaisuja, ja tässä Red Hat auttaa kumppaneitaan. Nimenomaan kumppanuuksien ansiosta voimme kasvaa ja auttaa muita kasvamaan ja rakentamaan kattavia, kokonaisvaltaisia avoimen lähdekoodin ratkaisuja.
Leading with Automation -ohjelmaan osallistuvat Red Hatin kumppanit ovat muodostamassa uuden monia toimialoja kattavan yhteisön, jonka yhteisiä nimittäjiä ovat palvelun laatu ja omistautuminen asiakkaille. Ohjelman vaatimukset täyttävät kumppanit saavat seuraavat edut:
- Automation Platform Specialist -nimike ja virallinen Red Hat -tunnus
- Red Hat Ansible Automation Platform -alustan mahdollisuudet hyödyntävän uuden yrityksen kannattavuuden paraneminen (Red Hat Opportunity Reward Program -ohjelman etujen lisäksi)
- Pääsy valikoituun sisältöön ja työkaluihin osaamisen kehittämiseen
- Vuoden aikana järjestettävät Ansible-aktiviteetit ja -tapahtumat
Yhteistyön ja yhteisön voima
Avoimelle lähdekoodille ovat ominaisia yhteistyö ja lukuisat sovellukset. Alustat, kuten Red Hat Ansible Automation Platform, ovat lähtökohtaisesti skaalautuvia, ja kumppanit omaksuvat ne mielellään.
Swisscom automatisoi suuren osan IT-infrastruktuuristaan Red Hat Ansible Automation Platformin avulla. Sveitsiläinen tietoliikenne- ja IT-palvelujen tarjoaja totesi, että IT-automaation kysyntä markkinoilla kasvaa, ja yritys päätti investoida Ansible Automation Platform -alustan käyttöönottoon j omia asiakkaitaan varten. ”Konsultointipalvelujen ohella tarjottava Red Hat Ansible Automation Platform on uuden sukupolven palveluvalikoiman perusta. Liittyminen Leading with Automation -ohjelmaan oli puuttuva osa palapelissä, joka liittyi asiakkaidemme digitalisaation”, sanoo Swisscomin Product Manager Georg Schlüter.
Red Hatin kumppanin Miraclen Account Executive Morten Fredsø kertoo, miksi alusta on hänen mielestään keskeinen tekijä liiketoiminnassa: ”Red Hat Ansible Automation Platformin lisäarvo on selvä, sillä se tarjoaa työkalut sekä sisällön tuottamiseen että käytön, liiketoiminnan ja analytiikan hallintaan. Pitkän aikavälin strategiaamme kuuluvat laajentuminen markkinoilla ja huolehtiminen olemassa olevista asiakkaista. Ansible on keskeinen osa kasvua automaatiosegmentissä.”
Red Hat Ansible Automation Platform osoittaa myös yhteisön voiman. Omaksumalla avoimen lähestymistavan teknologiaan, prosesseihin ja kulttuuriin Red Hatin kumppanit voivat nostaa myyntinsä ja teknisen osaamisensa uudelle tasolle.
Niin ikään Red Hatin kumppaneihin kuuluva SVA auttaa asiakkaitaan organisoimaan ja optimoimaan työnkulkunsa Red Hat Ansible Automation Platformin avulla. ”Automaatio on lähtökohta IT-ympäristön nopealle yhdenmukaistamiselle”, sanoo Thomas Bludau, Head of Competence Center Infrastructure as Code. ”Kun esittelemme Ansiblen asiakkaillemme, kehitämme yhdessä heidän kanssaan kokonaiskonseptin, joka perustuu onnistuneisiin asiakasprojekteihimme. Tuemme myös uuden tai olemassa olevan ympäristön arkkitehtuuritasoa vaiheittaisella konseptilla ja kehitämme käyttöä varten ratkaisun DevOps-pohjalta.”
Lue lisää Leading with Automation -ohjelmasta täältä ja aloita automaation etujen tarjoaminen asiakkaillesi Red Hatin avulla.
Nach Thema durchsuchen
Automatisierung
Das Neueste zum Thema IT-Automatisierung für Technologien, Teams und Umgebungen
Künstliche Intelligenz
Erfahren Sie das Neueste von den Plattformen, die es Kunden ermöglichen, KI-Workloads beliebig auszuführen
Open Hybrid Cloud
Erfahren Sie, wie wir eine flexiblere Zukunft mit Hybrid Clouds schaffen.
Sicherheit
Erfahren Sie, wie wir Risiken in verschiedenen Umgebungen und Technologien reduzieren
Edge Computing
Erfahren Sie das Neueste von den Plattformen, die die Operations am Edge vereinfachen
Infrastruktur
Erfahren Sie das Neueste von der weltweit führenden Linux-Plattform für Unternehmen
Anwendungen
Entdecken Sie unsere Lösungen für komplexe Herausforderungen bei Anwendungen
Original Shows
Interessantes von den Experten, die die Technologien in Unternehmen mitgestalten
Produkte
- Red Hat Enterprise Linux
- Red Hat OpenShift
- Red Hat Ansible Automation Platform
- Cloud-Services
- Alle Produkte anzeigen
Tools
- Training & Zertifizierung
- Eigenes Konto
- Kundensupport
- Für Entwickler
- Partner finden
- Red Hat Ecosystem Catalog
- Mehrwert von Red Hat berechnen
- Dokumentation
Testen, kaufen und verkaufen
Kommunizieren
Über Red Hat
Als weltweit größter Anbieter von Open-Source-Software-Lösungen für Unternehmen stellen wir Linux-, Cloud-, Container- und Kubernetes-Technologien bereit. Wir bieten robuste Lösungen, die es Unternehmen erleichtern, plattform- und umgebungsübergreifend zu arbeiten – vom Rechenzentrum bis zum Netzwerkrand.
Wählen Sie eine Sprache
Red Hat legal and privacy links
- Über Red Hat
- Jobs bei Red Hat
- Veranstaltungen
- Standorte
- Red Hat kontaktieren
- Red Hat Blog
- Diversität, Gleichberechtigung und Inklusion
- Cool Stuff Store
- Red Hat Summit